Aika moni urheilua seuraava tunnistaa Matti Mattsonin ja vaikka ei edes seuraisi urheilua, on nimi tullut tutuksi monessa eri yhteydessä. Matti Mattsson on vuoden urheilijaksi 2021 valittu uimari ja olympiamitalisti. Hän on saavuttanut 200 metrin rintauinnissa olympiapronssia, MM-pronssia ja EM-hopeaa, joten mitä yhteistä olympiamitalistilla ja meikäläisellä voi edes olla?
Mikä yhdistää meikäläistä ja MM-, EM- ja olympiamitaleita kahminutta Matti Mattsonia?
Matti Mattson kärsi tietämättään keliakiasta useita vuosia. Hänellä oli erilaisia oireita, eikä uinti treeneissä oikein kulkenut. Ilman keliakiadiagnoosia ja siirtymistä gluteenittomaan ruokavalioon, ei olympiapronssi olisi ollut hänen omien sanojensa mukaan edes mahdollinen (Gluteeniton Elämä -lehti 3/2022).
Keliakia on yksi meitä yhdistävä tekijä.
Keliakiaa sairastaa tietämättään noin 70 000 suomalaista. Keliakia on siitä viheliäinen sairaus, että välttämättä ei löydy yhtä selkeää oiretta, joka viittaisi juuri keliakiaan. Itsekin jouduin kärsimään erilaisista oireista vuosikausien ajan ennen kuin sain diagnoosin.
Lue myös tämä: Mitä voit tehdä, kun paluuta entiseen ei ole?
Keliakian oireita voivat olla erilaiset vatsavaivat, vatsakipu, ilmavaivat, ripuli, löysät ulosteet, suolentoiminnan muutokset, turvotus ja ummetus. Oireena voi olla myös väsymys ja laihtuminen. Allekirjoitan kaiken, paitsi tuon viimeisen.
Jokainen tietää, että kun vatsaan koskee, ei oikeastaan mistään tule yhtään mitään. Ja mitä enemmän koskee, sitä huonompi olotila on.
Entä kun ilma kerääntyy suolistoosi turvottaen vatsasi jalkapalloksi ja purkautuu pasuunan lailla juuri silloin, kun ei pitäisi?
Tai kun suolentoiminnan muutokset juoksuttavat vessassa kesken palaverin tai asiakastapaamisen tai automatkalla, missä seuraavalle huoltoasemalle on matkaa?
Vaikka vessassa käyminen on luonnollinen asia ja meistä jokainen käy siellä, on se kuitenkin asia, jota jopa häpeillään. Keliakiaa sairastavalla on siis häpeän aihetta vaikka muille jakaa.
Eihän se ole kovin mukavaa, kun joutuu miettimään kodin ulkopuolella missä on lähin vessa? Mitä jos tulee äkkilähtö? Mitä jos juuri nauttimasi leivonnainen tai syömäsi ruoka aiheuttaa vatsanväänteitä ja pörinää pöntössä?
Joskus on parempi varautua ennakkoon ja olla syömättä mitään tai pitämällä vähintään katsekontakti vessan oveen, ettei jono sen edessä pääse kasvamaan liian pitkäksi.
Ihminen on siitä mielenkiintoinen, että totumme helposti eri asioihin, on asiat sitten positiivisia tai negatiivisia. Erilaisista oireista ja vaivoista tulee helposti normaalia arkea, eikä edes ajattele sen olevan jotain muuta.
Lue myös tämä: Mistä tietää, että on keliakia vai tietääkö mistään?
Mikä on se toinen meitä yhdistävä asia?
Matti Mattson on kilpauimari ja myös meikäläinen on harrastanut kilpauintia. Ja vaikka kilpauinti on meitä yhdistävä tekijä, on se samalla myös asia, joka erottaa meitä toisistamme.
Itse harrastin kilpauintia ja Matti Mattson ui tosissaan, siinä on oleellinen ero lopputuloksen kannalta. Kukaan ei tosin tiedä mikä tilanne olisi omalta kohdaltani, jos olisin myös itse uinut tosissani, enkä ainoastaan harrastanut.
Usein yritämme saavuttaa omia tavoitteitamme ja unelmiamme harrastamisen kautta. Eikä siinä mitään, mutta jos ajatukset jäävät tuohon harrastamisen tasolle, ei tavoitteita ja unelmia välttämättä edes kuulu.
Jos yritämme saavuttaa omia tavoitteita ja unelmia samalla tavalla kuin esimerkiksi harrastamalla kilpauintia, ei haluttuja tuloksia välttämättä pääse edes syntymään. Voi olla, että käy uimassa silloin kun haluaa tai jaksaa, ei suunnitellusti ja pitkäjänteisesti, vaikka ei haluaisi tai jaksaisi.
Tavoitteet ja unelmat odottavat myös tulevaisuudessa toteutumistaan, mikäli teemme niiden eteen jotakin silloin, kun ehdimme, jaksamme tai haluamme. Ne toteutuvat, kun teemme niiden eteen jotakin joka päivä.
Sen ei tarvitse olla mitään suurta ja maata mullistavaa, vaan jo pienellä askeleella on ratkaiseva merkitys lopputuloksen kannalta.
Onnistuminen ei ole sattumaa ja meistä jokainen voi onnistua saavuttamaan omat tavoitteensa ja unelmansa. Et tarvitse siihen rakettitiedettä, vaan tarvitset ainoastaan suunnitelman ja askelmerkit, joiden avulla onnistut.
Menestyminen on sarja pieniä onnistumisia. Sinun ei tarvitse ottaa kuin yksi askel kerrallaan. Jokainen näistä ottamistasi askeleista vie sinut lähemmäs niitä asioita, joita haluat.
Mieti miten suhtaudut omaan unelmaasi. Onko unelmasi asia, joka on sinulle harrastus vai onko se asia, jonka oikeasti haluat?
Lue myös tämä: Näin elämä muuttuu kun teet tämän yhden muutoksen.
Rakkaudella
Virpi