Miten voi tunnistaa keliakian?

Lääkäri lupasi soittaa juuri tuona päivänä, mikäli kokeissa olisi jotakin poikkeavaa. Elämäni oli muuttumassa lopullisesti, joten puhelimen näytössä vilkkuva soitto tuntemattomasta numerosta ei tiennyt hyvää. Olin jo pidemmän aikaa aavistanut, ettei kaikki ole ihan niin kuin pitäisi, joten tuo aavistus oli nyt käymässä toteen. Miten sitä voikin tunnistaa keliakian tai ainakin epäillä sitä.

Olin kärsinyt erilaisista vatsa- ja suolistovaivoista niin kauan kuin muistan, eivätkä eri ruokavaliokokeilut tuoneet helpotusta olotilaani. Eivät ainakaan kovin pitkäksi aikaa. En oikein enää itsekään tiennyt mikä sai elimistöni sekaisin. Tiesin, ettei kaikki ollut kohdallaan. Jotakin oli pielessä. Mutta siltikin viikko aiemmin lääkärin vastaanotolla tuntui, että vika olisi enemmän ollut korvieni välissä.

Jopa omissa korvissani oireeni kuulostivat vähän oudoilta. Ja olinhan puhunut niistä jo useampaan otteeseen vuosikausien ajan. Omituisia oireita oli niin paljon, ettei niistä saanut suoraan kiinni, mikä meikäläistä oikein vaivasi. Ja siksi varmaan lääkärikin mietti, että vaivaako meikäläistä oikeastaan yhtään mikään. Istuessani lääkäriä vastapäätä ja kuvaillessani oireitani oli koko ajan takaraivossa tuntuma, että jouduin vähän kuin väkisin lääkärin lähettämään minut tarkempiin tutkimuksiin.

Olisiko se turhaa? Mitä jos oireet olisivatkin pelkästään korvieni välissä? Ja taisin siitä kysyä myös lääkäriltä.

Tajusin tuossa hetkessä jälleen kerran sen, kuinka tärkeää on pitää omia puoliaan. Varsinkin silloin, kun tuntee jossakin sisällään, ettei kaikki ole niin kuin pitäisi. Kuka pitää puoliasi, jos et sinä itse? Saattaa nimittäin olla, ettet pääse eteenpäin tai asiat pahenevat.

Mitä jos olisin antanut periksi istuessani vastaanotolla viikkoa aiemmin, kun lääkäri kertoi kaikkien otettujen verikokeiden olevan normaaleja. Niistä ei löytynyt syytä siihen, miksi olin edes lääkärissä.

Mitä jos olisin jättänyt asian siihen siksi, että kaikki tulokset olivat kauniisti viitearvojen sisällä? Vaikka se tiesi edelleen outoja kipuja ja vatsankouristuksia.  

Mitä jos olisin antanut periksi tuossa hetkessä ja uskonut itsekin siihen, että ainoastaan kuvittelen kaiken. Ehkäpä elämän pitääkin olla juuri tällaista, kipuista ja epämiellyttävää. Ehkä se on ihan normaalia. Tilanne oli kuitenkin ihan jotain muuta kuin normaaleja veriarvoja ja tuo soitto muutti kaiken.

Nyt ei tarvitse enää miettiä miten tunnistaa keliakian.

Tuo soitto muutti koko loppuelämäni.

Vaikka olin asiaa itsekin epäillyt, en kuitenkaan tiennyt miten kovaa kamppailua elimistöni käy itseään vastaan. Lääkäri kertoi, että meikäisen raja-arvot huitelee missä sattuu. Se tuli yllätyksenä lääkärille, muttei meikäläiselle. Mitään epäselvyyttä ei enää ole siitä, mikä aiheuttaa meikäläisen oudot vaivat. Syy oli vihdoin löytynyt ja tuolle syylle löytyi nimi.

Syyllisen nimi on Keliakia.

Meikäläisen elämä muuttui tuossa hetkessä, eikä paluuta entiseen ole.

Lohduttavaa kuitenkin on se, että voin auttaa elimistöäni ruokavaliolla. Se voi kuulostaa helpolta, mutta käytännössä ei se ihan niin helppoa kuitenkaan ole. Ainakaan alussa.

Saatat tietää omasta kokemuksesta minkälaista on noudattaa normaalista poikkeavaa ruokavaliota pidemmän ajan. Alku on helppoa kuin heinänteko, mutta jossakin hetkessä alkaa kaivata paluuta entiseen.

Meikäläisen kohdalla (ja monen muunkin) paluu entiseen ei ole kuitenkaan enää mahdollista. Erilaista kaikkiin aiempiin ruokavaliokokeiluihin on se, että nyt ei ole enää kyse mistään ruokavaliokokeilusta tai halusta laihduttaa jonkun ruokavalion mukaan, vaan kyse on koko loppuelämästä.

Keliakia on sairaus ja nyt kyseessä on sairauden hoito, johon tarvitaan erittäin tarkkaa ruokavaliota. Ja se on koko loppuelämän hommaa halusi tai ei. Ja sen takia tuntuu vaikealta, koska joutuu luopumaan jostakin.

Enää ei ole kyse halusta kokeilla gluteenittomia tuotteita tai valita gluteenitonta vain siksi, että se on jotenkin trendikästä (olen ajatellut joskus näin itsekin).

Vaikka keliakia tuo omat haasteensa elämään, voi se olla myös mahdollisuus.

Vaikka meikäläisellä on edessään aikamoista harjoittelemista, on se myös mahdollisuus oman hyvinvoinnin parantamiseen. Mitä paremmin voi, sitä tyytyväisempi on itseensä ja omaan elämäänsä. Mitä tyytyväisempi on itseensä ja elämäänsä, sitä onnellisempi on. Ja sitä helpompi on saavuttaa omia tavoitteita ja unelmia haasteista huolimatta.

Lue lisää: Miksi muutos pelottaa?

Rakkaudella
Virpi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.