Aika moni urheilua seuraava tunnistaa Matti Mattsonin ja vaikka ei edes seuraisi urheilua, on nimi tullut tutuksi monessa eri yhteydessä. Matti Mattsson on vuoden urheilijaksi 2021 valittu uimari ja olympiamitalisti. Hän on saavuttanut 200 metrin rintauinnissa olympiapronssia, MM-pronssia ja EM-hopeaa, joten mitä yhteistä olympiamitalistilla ja meikäläisellä voi edes olla? Mikä yhdistää meikäläistä ja MM-, EM- ja …

Nämä kaksi asiaa yhdistää olympiamitalistin Matti Mattsonin ja meikäläisen. Lue lisää »

Onnistumisen kannalta henkilökohtainen sparraus voi olla onnistumisen tärkein tekijä. Kuitenkaan emme aina tule edes miettineeksi sparrausta vaihtoehtona, vaan yritämme usein yksin ilman minkäänlaista tukea. Eikä kyse ole pelkästään keliakiasta tai arjessa selviytymisessä, vaan kaikesta elämässä. Mitä sparraus on? Kun rinnalla on tuki, jolle voi purkaa turhautumisia ja epäonnistumisia ja saa vahvistusta omille ajatuksille, on helpompi …

Mitä sparraus on parhaimmillaan? Lue lisää »

Keliakia on siitä mielenkiintoinen, että osa sairastuneista ei huomaa mitään oireita ja toiset taas saavat pahoja oireita jo pienestäkin murusesta. Osalle diagnoosi tulee sattumalöydöksenä muiden tutkimusten rinnalla, osalla oireet tulevat yht´äkkiä ja diagnoosi on helppo, kun taas osa meistä kipuilee erilaisten vaivojen kanssa pidempään ja saa diagnoosin vasta vuosikausien kipuilujen jälkeen. Mistä tietää, että on …

Mistä tietää, että on keliakia vai tietääkö? Lue lisää »

Mikäli kamppailet sokerin käytön kanssa, niin todennäköisesti kamppailet myös makeanhimon otteessa. Saatat olla samaa mieltä kanssani siitä, että jos makeasta luopuminen olisi helppoa,  olisit tehnyt sen jo kauan aikaa sitten. Kun makeanhimo iskee, mietit mitä karkkeja keliaakikko voi syödä vai voiko keliaakikko syödä yhtään mitään. Joskus eteen tulee hetki, jolloin joutuu miettimään sokerin syömisen lopettamista …

Mietitkö mitä karkkeja keliaakikko voi syödä? Vai pitäisikö makeansyönti lopettaa? Lue lisää »

Mitä teen jos sairastun? Miten pärjään? Kun elämä on pelkkää selviytymistä kipujen kanssa päivästä toiseen, käpertyy helposti sairauteen ja sairastamiseen. Sairastuneena on helppo katkeroitua ja miettiä kuinka epäoikeudenmukaista elämä on. Mieli on maassa ja negatiivisuus voi nostaa päätään, silloin myös omat tavoitteet ja unelmat saattavat jäädä taka-alalle. Miksi juuri minä? Miksi kaikki muut ympärillä pääsevät …

Mitä teen jos sairastun? Lue lisää »

Väsymys voi tuntua aloittamisen vaikeutena eli tunteena, että ei jaksa tehdä mitään, eikä mikään oikein edes huvita. Väsymyksen taustalla voivat olla esimerkiksi epäterveelliset elintavat, stressi tai univaje. Uni on meille jokaiselle elintärkeää ja se on myös yksi painonhallinnan apukeinoista. Usein kykymme arvioida unen määrää on huono. Silloin univaikeudet voivat aiheuttaa ongelmia jokapäiväiseen arkeen. Uni voi …

Mitä tehdä, kun ei jaksa mitään, eikä mikään huvita? Lue lisää »

Useat ihmiset uskovat, että makeanhimo häviää kun on syömättä makeaa 30 päivän ajan. Unohtuuko makeanhimo, jos herkuttelu jää tauolle kuukaudeksi? Ainakin omalla kohdallani käy juuri päinvastoin, tarvitaan kunnon lakritsinmakua keliakiasta huolimatta. Kuukauden kestävä tai minkä pituinen karkkilakko tahansa on vain tietyn pituinen jakso. Tuon jakson päättyessä paluu arkeen voi olla ankea, mutta se voi olla …

Kunnon lakritsinmakua keliakiasta huolimatta. Lue lisää »

Aika usein tilanteessa, jossa pitäisi tehdä jokin itseään tai omaa elämäänsä koskeva päätös, alkaakin jostain syystä epäröimään. Saattaa tuntua siltä, ettei oikein luota itseensä tuossa tilanteessa. Saatamme pelätä tekevämme väärän päätöksen. Miksi muutos pelottaa? Joskus voi tuntua siltä, ettei uskalla ottaa edes ensimmäistä askelta, vaikka haluaisi. Miksi muutos pelottaa? Miksi päätöksen tekeminen on vaikeaa? Mikä …

Miksi muutos pelottaa? Älä anna pelon estää sinua. Lue lisää »

Gluteeniton ruokavalio, gluteeniton dieetti ja laihdutuskuuri ovat synonyymejä eli tarkoittavat samaa asiaa. Kuitenkaan gluteeniton ruokavalio ei ole laihdutuskuuri keliaakikolle. Se on ruokavalio, jossa vältetään gluteenia. Se on ainoa hoitokeino tällä hetkellä keliakiaan. Ruokavalio on myös ihan tavallinen tapa syödä ja meillä jokaisella on joku ruokavalio. Yleensä ajattelemme, että dieetti ja laihdutuskuuri liittyvät laihduttamiseen. Laihduttaminen on …

Gluteeniton ruokavalio, dieetti vai laihdutuskuuri? Lue lisää »

Oletko koskaan miettinyt laittavasi kaikki elämässäsi olevat asiat kuntoon yhdellä kertaa? Ravitsemuksen, kuntoilun, parisuhteen, työelämän, harrastukset, ystävyyssuhteet tai esimerkiksi raha-asiat? Entä oletko malttanut edetä pienin askelin? Aika moni haluaa muutokset nyt ja heti niin painonhallinnassa kuin monessa muussakin asiassa. Aika moni ajattelee tälläkin hetkellä miten voi laihtua 10 kg tai enemmän mahdollisimman helposti ja nopeasti. …

Miten voi laihtua 10 kg helposti ja nopeasti? Lue lisää »