Virpi

Meistä jokainen joutuu opettelemaan uusia asioita. Tai oikeastaan voisi sanoa, että meillä jokaisella on mahdollisuus oppia uusia asioita ihan joka päivä. Kysymys kuuluukin, oletko valmis opettelemaan uusia tapoja? Joskus opetteleminen tapahtuu pakon edessä ja joskus taas halutun muutoksen kautta.  Vaikka aluksi uusi voi tuntua vieraalta ja vaikealta, pikkuhiljaa asiat alkavat loksahtelemaan paikoilleen.  Ennen sitä kuitenkin muuttuneet […]

Miltä sinusta tuntuisi, jos sinulle olisi varattu esimerkiksi sukulaistytön rippijuhlissa muutama riisikakku, kun muut herkuttelevat juhlapöydän notkuvista antimista? Tai kahvilan vitriinissä sinulle olisi tarjolla ainoastaan yksi gluteeniton kahvileipä, joka näyttää jo nähneen parhaat päivänsä? Vaikka asia on kärjistetty, on se monelle keliaakikolle täyttä totta.  Syöminen liittyy meidän jokaisen elämään joka ikinen päivä. Sen lisäksi, että

Uskaltauduin muutama viikko sitten pitkän tauon jälkeen ravintolaan syömään. Kodin ulkopuolella syöminen on aina riski, mutta kyse oli erittäin laadukkaasta ja suositusta pihviravintolasta, joten kaiken pitäisi olla kunnossa. Siis pitäisi. Tutustuin etukäteen ravintolan gluteenittomiin ja laktoosittomiin vaihtoehtoihin. Ruokalistalla oli omaan suuhuni sopivia vaihtoehtoja 3 annosta, jotka oli merkitty G- ja L- merkein.  Vaikka olin jo

Aika moni urheilua seuraava tunnistaa Matti Mattsonin ja vaikka ei edes seuraisi urheilua, on nimi tullut tutuksi monessa eri yhteydessä. Matti Mattsson on vuoden urheilijaksi 2021 valittu uimari ja olympiamitalisti. Hän on saavuttanut 200 metrin rintauinnissa olympiapronssia, MM-pronssia ja EM-hopeaa, joten mitä yhteistä olympiamitalistilla ja meikäläisellä voi edes olla? Mikä yhdistää meikäläistä ja MM-, EM- ja

Onnistumisen kannalta henkilökohtainen sparraus voi olla onnistumisen tärkein tekijä. Kuitenkaan emme aina tule edes miettineeksi sparrausta vaihtoehtona, vaan yritämme usein yksin ilman minkäänlaista tukea. Eikä kyse ole pelkästään keliakiasta tai arjessa selviytymisessä, vaan kaikesta elämässä. Mitä sparraus on? Kun rinnalla on tuki, jolle voi purkaa turhautumisia ja epäonnistumisia ja saa vahvistusta omille ajatuksille, on helpompi

Keliakia on siitä mielenkiintoinen, että osa sairastuneista ei huomaa mitään oireita ja toiset taas saavat pahoja oireita jo pienestäkin murusesta. Osalle diagnoosi tulee sattumalöydöksenä muiden tutkimusten rinnalla, osalla oireet tulevat yht´äkkiä ja diagnoosi on helppo, kun taas osa meistä kipuilee erilaisten vaivojen kanssa pidempään ja saa diagnoosin vasta vuosikausien kipuilujen jälkeen. Mistä tietää, että on

Mikäli kamppailet sokerin käytön kanssa, niin todennäköisesti kamppailet myös makeanhimon otteessa. Saatat olla samaa mieltä kanssani siitä, että jos makeasta luopuminen olisi helppoa,  olisit tehnyt sen jo kauan aikaa sitten. Kun makeanhimo iskee, mietit mitä karkkeja keliaakikko voi syödä vai voiko keliaakikko syödä yhtään mitään. Joskus eteen tulee hetki, jolloin joutuu miettimään sokerin syömisen lopettamista

Mitä teen jos sairastun? Miten pärjään? Kun elämä on pelkkää selviytymistä kipujen kanssa päivästä toiseen, käpertyy helposti sairauteen ja sairastamiseen. Sairastuneena on helppo katkeroitua ja miettiä kuinka epäoikeudenmukaista elämä on. Mieli on maassa ja negatiivisuus voi nostaa päätään, silloin myös omat tavoitteet ja unelmat saattavat jäädä taka-alalle. Miksi juuri minä? Miksi kaikki muut ympärillä pääsevät

Väsymys voi tuntua aloittamisen vaikeutena eli tunteena, että ei jaksa tehdä mitään, eikä mikään oikein edes huvita. Väsymyksen taustalla voivat olla esimerkiksi epäterveelliset elintavat, stressi tai univaje. Uni on meille jokaiselle elintärkeää ja se on myös yksi painonhallinnan apukeinoista. Usein kykymme arvioida unen määrää on huono. Silloin univaikeudet voivat aiheuttaa ongelmia jokapäiväiseen arkeen. Uni voi

Useat ihmiset uskovat, että makeanhimo häviää kun on syömättä makeaa 30 päivän ajan. Unohtuuko makeanhimo, jos herkuttelu jää tauolle kuukaudeksi? Ainakin omalla kohdallani käy juuri päinvastoin, tarvitaan kunnon lakritsinmakua keliakiasta huolimatta. Kuukauden kestävä tai minkä pituinen karkkilakko tahansa on vain tietyn pituinen jakso. Tuon jakson päättyessä paluu arkeen voi olla ankea, mutta se voi olla