
Keliakia on paljon muutakin kuin gluteenitonta ruokaa.
Tervetuloa Keliakia ja hyvä olo -sivustolle. Olen iloinen, että olet täällä, sillä tällä sivustolla annan sinulle vinkkejä ja työkaluja hyvinvoinnin parantamiseen ja hyvään oloon. Voit myös itse vaikuttaa sivuston sisältöön, sillä annan vinkkejä juuri niihin asioihin, joihin tarvitset tukea.
Usein keliaakikon elämä ja keskustelut pyörivät ainoastaan gluteenittoman ruoan ympärillä ja muut asiat voivat jäädä helposti taustalle.
Keskustelemme siitä, mitä saamme syödä ja mitä emme ja jaamme hyväksi havaittuja reseptejä sekä ruokapaikkojen osoitteita.
Usein emme kuitenkaan pysähdy keskustelemaan siitä, mitä sinulle oikeasti kuuluu tai miten keliakia vaikuttaa elämääsi ja omaan hyvinvointiisi.
Sinä olet paljon enemmän kuin sairaus tai rajoitteet, joita keliakia aiheuttaa arkeesi.
Osa meistä kipuilee erilaisten vaivojen kanssa vuosikausia saamatta vastausta siihen mistä kaikki oudot vaivat oikein johtuvat.
Toiset taas saavat diagnoosin täysin yllätyksenä, sillä mitään vaivoja ei ole ollut. Tai niitä ei ollut ajatellut, ne olivat muuttuneet normaaleiksi, eikä niihin kiinnittänyt huomiota.
Toisille diagnoosin saaminen on suoranainen helpotus, sillä jatkuville oireille ja kivuille on vihdoin saatu selitys. Toisille se voi kuitenkin olla haaste ja aiheuttaa arkeen ongelmia.
Mikäli omassa hyvinvoinnissa tai elämässä on jo ennestään haasteita, voi elämä muuttua kovin haastavaksi diagnoosin saamisen jälkeen. Tuossa tilanteessa omat tavoitteet ja unelmat saattavat jäädä keliakian jalkoihin ja elämään tulla lisää haasteita ja ongelmia.
On tärkeää, että meistä jokainen voi hyvin.
On myös tärkeää, että jokainen meistä voi olla tyytyväinen itseensä ja omaan elämäänsä ja tehdä niitä asioita edelleen omassa arjessa, joita haluaa.
Keliakia on muutakin kuin gluteenittomuutta.
Keliakia on myös mahdollisuus, vaikka joskus voi tuntua päinvastaiselta.
Keliakia on mahdollisuus tarkastella omia tapojaan ja tehdä sellaisia muutoksia, jotka auttavat olemaan tyytyväinen itseensä ja elämään täysipainoista elämää keliakiasta huolimatta.
Ihanaa, että olet täällä.
Rakkaudella
Virpi Silonsaari
Valmentaja, vertaistukija
Tervetuloa hyvä olo!
Kerroin aiemmin, että voit myös itse vaikuttaa sivuston sisältöön. Jos voisit jutella kanssani 15 minuuttia, mihin yhteen kysymykseen haluaisit ehdottomasti vastauksen?
Lähetä viestiä ja esitä kysymyksesi minulle. Saat minulta joko henkilökohtaisen vastauksen, tai kirjoitan vastauksesta blogikirjoituksen. En koskaan julkaise kysyjän nimeä vastauksessa.
Oletko valmis opettelemaan uusia tapoja?
Meistä jokainen joutuu opettelemaan uusia asioita. Tai oikeastaan voisi sanoa, että meillä jokaisella on mahdollisuus oppia uusia asioita ihan joka päivä. Kysymys kuuluukin, oletko valmis opettelemaan uusia tapoja? Joskus opetteleminen tapahtuu pakon edessä ja joskus taas halutun muutoksen kautta. Vaikka aluksi uusi voi tuntua vieraalta ja vaikealta, pikkuhiljaa asiat alkavat loksahtelemaan paikoilleen. Ennen sitä kuitenkin muuttuneet …
Onko gluteeniton tuote tiskillä välttämätön paha?
Miltä sinusta tuntuisi, jos sinulle olisi varattu esimerkiksi sukulaistytön rippijuhlissa muutama riisikakku, kun muut herkuttelevat juhlapöydän notkuvista antimista? Tai kahvilan vitriinissä sinulle olisi tarjolla ainoastaan yksi gluteeniton kahvileipä, joka näyttää jo nähneen parhaat päivänsä? Vaikka asia on kärjistetty, on se monelle keliaakikolle täyttä totta. Syöminen liittyy meidän jokaisen elämään joka ikinen päivä. Sen lisäksi, että …
Onko gluteeniton tuote tiskillä välttämätön paha? Lue lisää »
Riski, johon keliaakikon on varauduttava.
Uskaltauduin muutama viikko sitten pitkän tauon jälkeen ravintolaan syömään. Kodin ulkopuolella syöminen on aina riski, mutta kyse oli erittäin laadukkaasta ja suositusta pihviravintolasta, joten kaiken pitäisi olla kunnossa. Siis pitäisi. Tutustuin etukäteen ravintolan gluteenittomiin ja laktoosittomiin vaihtoehtoihin. Ruokalistalla oli omaan suuhuni sopivia vaihtoehtoja 3 annosta, jotka oli merkitty G- ja L- merkein. Vaikka olin jo …
Nämä kaksi asiaa yhdistää olympiamitalistin Matti Mattsonin ja meikäläisen.
Aika moni urheilua seuraava tunnistaa Matti Mattsonin ja vaikka ei edes seuraisi urheilua, on nimi tullut tutuksi monessa eri yhteydessä. Matti Mattsson on vuoden urheilijaksi 2021 valittu uimari ja olympiamitalisti. Hän on saavuttanut 200 metrin rintauinnissa olympiapronssia, MM-pronssia ja EM-hopeaa, joten mitä yhteistä olympiamitalistilla ja meikäläisellä voi edes olla? Mikä yhdistää meikäläistä ja MM-, EM- ja …
Nämä kaksi asiaa yhdistää olympiamitalistin Matti Mattsonin ja meikäläisen. Lue lisää »
Mitä sparraus on parhaimmillaan?
Onnistumisen kannalta henkilökohtainen sparraus voi olla onnistumisen tärkein tekijä. Kuitenkaan emme aina tule edes miettineeksi sparrausta vaihtoehtona, vaan yritämme usein yksin ilman minkäänlaista tukea. Eikä kyse ole pelkästään keliakiasta tai arjessa selviytymisessä, vaan kaikesta elämässä. Mitä sparraus on? Kun rinnalla on tuki, jolle voi purkaa turhautumisia ja epäonnistumisia ja saa vahvistusta omille ajatuksille, on helpompi …
Mistä tietää, että on keliakia vai tietääkö?
Keliakia on siitä mielenkiintoinen, että osa sairastuneista ei huomaa mitään oireita ja toiset taas saavat pahoja oireita jo pienestäkin murusesta. Osalle diagnoosi tulee sattumalöydöksenä muiden tutkimusten rinnalla, osalla oireet tulevat yht´äkkiä ja diagnoosi on helppo, kun taas osa meistä kipuilee erilaisten vaivojen kanssa pidempään ja saa diagnoosin vasta vuosikausien kipuilujen jälkeen. Mistä tietää, että on …
Mietitkö mitä karkkeja keliaakikko voi syödä? Vai pitäisikö makeansyönti lopettaa?
Mikäli kamppailet sokerin käytön kanssa, niin todennäköisesti kamppailet myös makeanhimon otteessa. Saatat olla samaa mieltä kanssani siitä, että jos makeasta luopuminen olisi helppoa, olisit tehnyt sen jo kauan aikaa sitten. Kun makeanhimo iskee, mietit mitä karkkeja keliaakikko voi syödä vai voiko keliaakikko syödä yhtään mitään. Joskus eteen tulee hetki, jolloin joutuu miettimään sokerin syömisen lopettamista …
Mietitkö mitä karkkeja keliaakikko voi syödä? Vai pitäisikö makeansyönti lopettaa? Lue lisää »
Mitä teen jos sairastun?
Mitä teen jos sairastun? Miten pärjään? Kun elämä on pelkkää selviytymistä kipujen kanssa päivästä toiseen, käpertyy helposti sairauteen ja sairastamiseen. Sairastuneena on helppo katkeroitua ja miettiä kuinka epäoikeudenmukaista elämä on. Mieli on maassa ja negatiivisuus voi nostaa päätään, silloin myös omat tavoitteet ja unelmat saattavat jäädä taka-alalle. Miksi juuri minä? Miksi kaikki muut ympärillä pääsevät …
Mitä tehdä, kun ei jaksa mitään, eikä mikään huvita?
Väsymys voi tuntua aloittamisen vaikeutena eli tunteena, että ei jaksa tehdä mitään, eikä mikään oikein edes huvita. Väsymyksen taustalla voivat olla esimerkiksi epäterveelliset elintavat, stressi tai univaje. Uni on meille jokaiselle elintärkeää ja se on myös yksi painonhallinnan apukeinoista. Usein kykymme arvioida unen määrää on huono. Silloin univaikeudet voivat aiheuttaa ongelmia jokapäiväiseen arkeen. Uni voi …
Mitä tehdä, kun ei jaksa mitään, eikä mikään huvita? Lue lisää »
Kunnon lakritsinmakua keliakiasta huolimatta.
Useat ihmiset uskovat, että makeanhimo häviää kun on syömättä makeaa 30 päivän ajan. Unohtuuko makeanhimo, jos herkuttelu jää tauolle kuukaudeksi? Ainakin omalla kohdallani käy juuri päinvastoin, tarvitaan kunnon lakritsinmakua keliakiasta huolimatta. Kuukauden kestävä tai minkä pituinen karkkilakko tahansa on vain tietyn pituinen jakso. Tuon jakson päättyessä paluu arkeen voi olla ankea, mutta se voi olla …
Miksi muutos pelottaa? Älä anna pelon estää sinua.
Aika usein tilanteessa, jossa pitäisi tehdä jokin itseään tai omaa elämäänsä koskeva päätös, alkaakin jostain syystä epäröimään. Saattaa tuntua siltä, ettei oikein luota itseensä tuossa tilanteessa. Saatamme pelätä tekevämme väärän päätöksen. Miksi muutos pelottaa? Joskus voi tuntua siltä, ettei uskalla ottaa edes ensimmäistä askelta, vaikka haluaisi. Miksi muutos pelottaa? Miksi päätöksen tekeminen on vaikeaa? Mikä …
Miksi muutos pelottaa? Älä anna pelon estää sinua. Lue lisää »
Gluteeniton ruokavalio, dieetti vai laihdutuskuuri?
Gluteeniton ruokavalio, gluteeniton dieetti ja laihdutuskuuri ovat synonyymejä eli tarkoittavat samaa asiaa. Kuitenkaan gluteeniton ruokavalio ei ole laihdutuskuuri keliaakikolle. Se on ruokavalio, jossa vältetään gluteenia. Se on ainoa hoitokeino tällä hetkellä keliakiaan. Ruokavalio on myös ihan tavallinen tapa syödä ja meillä jokaisella on joku ruokavalio. Yleensä ajattelemme, että dieetti ja laihdutuskuuri liittyvät laihduttamiseen. Laihduttaminen on …
Gluteeniton ruokavalio, dieetti vai laihdutuskuuri? Lue lisää »
Miten voi laihtua 10 kg helposti ja nopeasti?
Oletko koskaan miettinyt laittavasi kaikki elämässäsi olevat asiat kuntoon yhdellä kertaa? Ravitsemuksen, kuntoilun, parisuhteen, työelämän, harrastukset, ystävyyssuhteet tai esimerkiksi raha-asiat? Entä oletko malttanut edetä pienin askelin? Aika moni haluaa muutokset nyt ja heti niin painonhallinnassa kuin monessa muussakin asiassa. Aika moni ajattelee tälläkin hetkellä miten voi laihtua 10 kg tai enemmän mahdollisimman helposti ja nopeasti. …
Mitä keliaakikko voi syödä? Vai voiko hän syödä enää yhtään mitään?
Yksi suurimmista syistä, miksi sabotoimme omat unelmamme on, että ajattelemme vääriä asioita. Sen sijaan, että ajattelisimme niitä asioita, joita haluamme omaan elämään, ajattelemme niitä asioita, mitä emme halua. Useat miettivät mitä keliaakikko voi syödä tai oikeastaan sitä mitä kaikkea keliaakikko ei voi enää koskaan syödä, kun sen sijaan pitäisi miettiä mitä kaikkea hän voi syödä. …
Mitä keliaakikko voi syödä? Vai voiko hän syödä enää yhtään mitään? Lue lisää »
Aiheuttaako keliakia painonnousua ja lihomista?
Painonhallinta on monelle varsinaista vuoristorataa ja kamppailua päivästä toiseen. Se aiheuttaa erilaisia ongelmia itsensä hyväksymisessä ja monia tuskaisia hetkiä arjen tilanteissa, juhlista puhumattakaan. Vaikka näyttäisi, ettei mitään ongelmia edes ole, voi tilanne oman pään sisällä olla aivan toinen. Saatat miettiä mielessäsi aiheuttaako keliakia painonnousua ja mitä tapahtuu, jos keliakia tuo mukanaan lisää haasteita omaan painonhallintaan. …
Mitä kaikkea keliakia voi aiheuttaa?
Heräsin siihen tosiasiaan, ettei oma hyvinvointini ollut sitä mitä haluaisin. Toivoin pirteämpää ja kevyempää oloa. Ihan sama toivomus kuin monilla muilla, mutta makeanhimo lähti lapasesta ja vesitti koko homman. Monta kertaa olenkin miettinyt mitä kaikkea menee keliakian piikkiin ja mitä kaikkea keliakia voi aiheuttaa. Makeanhimo tuo omat ongelmansa elämään. Se, että farkuissa on elastaania tai …
Miksi gluteeniton leivonta on vaikeampaa?
Gluteenittomien leivonnaisten leipominen tuntuu olevan yhtä tuskaa, ainakin meikäläiselle. Puolen vuoden ajan olen opetellut leipomaan uudelleen. Keliakiadiagnoosin jälkeen nimittäin meikäläisen vuosien aikana saavutettu osaaminen tuntui lentävän hetkessä ikkunasta ulos savuna ilmaan. Kaikki on opeteltava uusiksi. Gluteeniton leivonta on huomattavasti vaikeampaa kuin uskoinkaan. Koska gluteenittomuudessa on kyse koko loppuelämää koskevasta asiasta, niin ehtii kyllä. Luotan siihen, …
Miten voi tunnistaa keliakian?
Lääkäri lupasi soittaa juuri tuona päivänä, mikäli kokeissa olisi jotakin poikkeavaa. Elämäni oli muuttumassa lopullisesti, joten puhelimen näytössä vilkkuva soitto tuntemattomasta numerosta ei tiennyt hyvää. Olin jo pidemmän aikaa aavistanut, ettei kaikki ole ihan niin kuin pitäisi, joten tuo aavistus oli nyt käymässä toteen. Miten sitä voikin tunnistaa keliakian tai ainakin epäillä sitä. Olin kärsinyt erilaisista …
Linkkejä:
Etelä-Karjalan keliakiayhdistys ry
Keliakialiitto
Lupausten Portaat